Tämä ei ole muotiblogi, ei matkustusblogi, ei ehkä kovin viisas eikä tarpeellinenkaan blogi. (Olenko toistanut sanan blogi tarpeeksi monta kertaa?) Yritän aina olla kauhean taiteellinen ja runollinen, mutta nyt se loppuu. Samoin muiden ihanteisiin vastaaminen. Siksi en tee tästä muotiblogia, koska lehdissäkin selaan vaatesivut oli vilkaisematta, kaupat ovat kauhistus minulle, enkä jaksa etsiä täydellisiä kenkiä kahta minuuttia kauempaa (eli miulla ei oo kovin monia kenkiä, muutamat täydelliset, jotka ovat sattuneet silmään) Lähinnä haluan tehdä tästä blogista hauskan ja henkilökohtaisen, joten aiheet vaihtelevat oravista ja sammalista uuteen ihanaan toppiin jonka löysin älyttömän halvalla Prisman (kyllä, muotibloggaajat, ottakaa oksennuspussinne, Prisman kassikin käy, esiin) alerekistä. En aio olla selkeä enkä viisas, vaan juuri sellainen kuin olen: helposti syttyvä, ailahtelevainen, hauska, sarkastinen, ilkeä, näppärä, nopea, söpö (jos on miehekkeeseen uskominen), sydämellinen, siisti, epämuodikas, puhelias, sielukas (sielun löysin eilen JEE) ja luontoarakastava.
Ehkä pitäisi vielä vähän valottaa taustoja ja elämäntilannetta: Jyväskylässä opiskelemassa alaa jolle olen aina halunnut suuntautua, elämäni vuoden meneillään, parisuhteessa, lähellä ihmisiä jotka välittävät, ystäviä, koiria (paljon koiria). Vois sanoa että oon todellinen maalaistyttö. Vuosi Jyväskylässä ei ole saanut sitä seikkaa muuttumaan. Vuodessa olen kasvanut ja aikuistunut paljon, vaikka silti välillä lapsellinen ja naivi pikkutyttö esiintyy (kitisemisen ja raivoamisen muodossa).
Pidän oravista, pyykinpesusta, nauramisesta, sateesta, runoista, luonnosta yleensä (paitsi ravuista) ja siisteydestä. Olen myös kaksonen, joka tarkoittaa monenmoista hötkyilyä ja vötkyilyä. Savolaisuus merkkaa sitä että sanotaan, mutta sen seitsemän mutkan kautta.
Kerron elämästäni, eteentulevista ajatuksista ja arjen ihmeistä ja iloista. Kirjoista. Luonnosta. Ihmissuhteista ja omista pikku pohdinnoistani. Siitä mitä rakastan, siitä mitä inhoan. Siitä mitä unelmoin. Mikä painaa mieltä.
Nyt kerron syksystä. Syksy, tuo parjattu vuodenaika, jolloin koulut alkavat ja kesä loppuu, on minulle kuitenkin ensisijaisesti vuoden parasta aikaa. Koulut alkavat, luonto on kauneimmillaan (kyllä, minusta ruska on paljon hienompaa kuin kukkaloisto), luonto tuoksuu ihanalta, illat pimenevät ja luonnollinen rytmi tasoittuu (muuttuakseen läpi vuorokauden nukkumiseksi). Sade on ihanaa, sateen jälkeen asfalttikin tuoksuu hyvältä. Syksy on uuden alku. Uudet harrastukset, uusi lukuvuosi, uusi yritys muuttaa elämää. Tänä syksynä keskityn nauttimaan uudesta alusta, vaikka alku ei niin uusi olekaan: opiskelupaikka on sama, opiskelukaverit ovat suunnilleen samoja. Toki olen tavannut kevään ja kesän aikana uusia ihmisiä, mutta he sointuvat hyvin vanhaankin palettiin, eivätkä oikeastaan tunnu uusilta, vaan hyviltä vanhoilta tuttavuuksilta.
Tervetuloa syksy!
PS. Marian niksinurkka vielä tähän loppuun: kun hehkulamput palavat, selviät muutaman viikon ilman uusia lamppuja. Pimeässä oleskellessa vuorokausirytmi tasaantuu ja sähkölasku pienenee. Opit myös kulkemaan rauhallisemmin, jotta et iske varvastasi sängynjalkaan sadattaseitsemättäkymmentäviidettä kertaa.
